Muistan kun bloggaaminen oli uutta. Harva edes tiesi mitä Blogger.com oli (minulla on vieläkin heidän huppari, lahja aikaisille käyttäjille, jossain), ja blogia pidettiin lähinnä kokeiluna. Muistan että vaikka olin varsin aikainen bloggaaja, en oikein tiennyt miksi harrastin tätä, tiesin vain että tekniikka sen takana kiehtoi minua. Kun nyt katsoo miten me bloggasimme ja mitä tästä kirjoitettiin niin huomaa miten paljon kaikki on muuttunut.
Silloin erottauduit sillä, että ylipäätänsä bloggasit, et sillä että sinun kirjoitukset oli mitenkään erikoiset. Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä silloinkin oli monta hyvää kirjoittajaa, mutta silloin heikompi ja tavallisempi bloggaajakin pystyi saamaan huomiota – pelkästään sillä että osasi siirtää kirjoittamisensa nettiin. Tänään kaikki on toisin.
Tänään erottautuminen bloggaajana on varsin vaikeaa. Blogeja on liian monta, ammattilaisblogeista on tullut media-yrityksiä, ja joka kanavasta saa kuulla miten joku on taas lanseerannut ihan-aivan-pakko-lukea blogin. Riippumatta siitä mitä haluaa tehdä, todennäköisyys on suuri, että sinulla on blogi-kilpailijoita jo ennen kuin olet aloittanut. Jotkut yrittävät ratkaista tämän etsimällä yhä kapeampia blogeja, tai päivittämällä yhä nopeammin, tai kosiskelemalla yhä tarkemmin määriteltyjä ryhmiä. Voisimme jopa puhua Seth Godin-efektistä, koska tämänlainen (usein yhä pienempien) heimojen etsiminen ja tehokkuuden korostaminen juontaa ainakin osittain hänen innostuneesta tuotannostaan ja siihen liittyvään aatemaailmaan.
Minä en tosin usko, että tämän tyyppinen erottautuminen on kovin kiinnostavaa. Kyllä, on aivan mahdollista tulla maailman johtavaksi saamenkielisen rap-blogin kirjoittajaksi kunhan jaksaa päivittää neljä kertaa päivittäin (ja kuusi kertaa pyhinä). Ja mikäs siinä, jos oikeasti on kiinnostunut tästä. Mutta jos on niin kiinnostunut, kysymys siitä, jos erottautuu ei ole enää keskeinen – you just do it.
Kiinnostavampaa on asettaa kysymys, miten erottautua menemättä siihen, että kirjoittaa eniten siitä mistä kukaan muu ei halua kirjoittaa yhtä paljon. Tällöin puhummekin jostain paljon yleisemmästä, eli siitä mitä tarvitaan että voi erottautua maailmassa, jossa kirjoitetaan jo aivan uskomattoman paljon. Ja tässä ei ole ollenkaan yhtä varmaa, että selviää pelkällä hyvällä asenteella, vaan joudumme miettimään, miten voimme luoda arvoa bloggauksella. Tämä taustana pari kommenttia siitä miten erottautua massasta:
Anna oma mielipiteesi. Tiettyjä asioita luetaan, jotta saataisi mahdollisimman tasapainoinen kuva jostain – esimerkkinä vaikka Helsingin Sanomat tai New York Times. Mutta suurin osa bloggaajista ei ole reporttereita, vaikka puhutaankin citizen journalism:ista. Sen sijaan voisimme mieltää bloggarin kolumnistiksi, mikä tarkoittaa, että tärkeintä bloggaamisessa on se, että antaa oman henkilökohtaisen kuvansa jostain. Tästä syystä ei kannata kirjoittaa kuin täysin objektiivinen ja neutraali sivulta seuraaja, vaan rohkeasti tuoda oman henkilökohtaisen äänensä kuuluviin. Tasapaino ja reiluus on tietenkin hienoja asioita, mutta jos uhraa oman luonteensa niiden alttarille, teksti näivettyy ja kuolee.
Hyvä kirjoittaja kehittää itselleen “äänen”, oman tavan ilmaista asioita, ja pysyy tässä. Silti moni bloggaaja on varsin kiinni ideassa, että tulisi imitoida suosittua bloggaajaa, ja sitäpaitsi kirjoittaa tavalla, joka tyydyttäisi mahdollisimman monta. Tämä on mahdottomuus, tekee teksteistä elottomia ja poistaa tekstistä sen tärkeimmän osan – se että sen takana on aito ihminen. Varmistaaksesi, että lukijat tietävät, että blogia kirjoittaa ihminen, autenttinen sellainen. Tarjoa mielipiteitä ennemmin kuin listauksia, näkökulmia ennemmin kuin samoja faktoja joita muutkin voivat esitellä.
Tarjoa kysymyksiä, ei vastauksia. Verkko on täynnä vastauksia, itsevarmoja lausahduksia, tee-ehdottomasti-aina-näin. Kymmenen neuvoa aloittelevalle yrittäjälle, viisi vinkkiä viheltämisestä, näin isket elämäsi naisen/miehen. Jokainen bloggaaja yrittää löytää näitä, ja moni neuvookin että paras tapa saada lukijoita on luvata ratkaisuja. Minä en usko tähän.
Kun neuvoja on liikaa, ne eivät enää erottaudu, ja jos tekee suuria lupauksia (“tienaa näin paljon kolmessa kuukaudessa”, “näin saat enemmän seksiä”, “lisää blogisi lukijakuntaa 17,000%”) luo myös mahdottomia odotuksia – ja reippaita pettymyksiä. Mutta siinä missä vastauksia on liikaa – joidenkin mielestä tämäkin bloggaus kuuluu edellämainittuun joukkoon – kiinnostavista kysymyksistä on aina puute. Hyvä kysymys mahdollistaa kiinnostavan keskustelun, antaa tilaa mielipiteille, ja erottautuu itsevarmoista ja itsekeskeisistä bloggauksista.
Muuta sääntöjä.Kun kaikki muut kirjoittavat sopivan pitkiä, usein aika lyhykäisiä pätkiä, erottuva bloggaaja kirjoittaa pitkiä esseitä. Kun kaikki muut kirjoittavat kerran päivässä, erottuva bloggaaja pistää lukijansa odottelemaan. Kun kaikki muut tunkevat tekstinsä täyteen kuvia, videota ja linkkejä, erottuva pysyy kiinni pelkistetyssä tekstissä. Erottuva bloggari katsoo mitä muut tekee, ja tekee jotain muuta, jopa (etenkin) kun se vaikuttaa omituiselta tai järjenvastaiselta. Moni niistä bloggaajista joita itse seuraan on hyvin suunnitelmallisesti valinnut tapansa blogata, ja tehneet tämän tavalla, joka tekee heidän blogistaan erinlaisen. Esimerkkinä vaikka Tim Ferriss.
Hän bloggaa noin kerran-kaksi viikossa, mutta hänen tekstinsä tapaa olla huomattavan paljon pitemmät kuin “normi-blogin”. En läheskään aina ole hänen kanssa samaa mieltä (katso seuraava kohta), mutta se tosiasia että hänen blogi-tyylinsä on niin omalaatuinen tekee hänet kiinnostavaksi. Aivan liian moni blogi seuraa muita blogeja ja blogi-maailman muoteja, tehden niistä kopioiden kopioita, tylsiä ja mitäänsanomattomia. Niin strategiassa kuin blogeissa kiinnostavimmat asiat tapahtuu, kun joku alkaa tehdä asioita aivan uudella tavalla, tavalla joka rikkoo säännöt ja joka herättää sen yhden, varsin kiinnostavan kysymyksen: “Mutta onko se oikeastaan edes blogi?”
Ärsytä. Ennen kaikkea, ärsytä. Maailma ei tarvitse lisää samoja ajatuksia, niitä sieviä itsestäänselvyyksiä, joihin on helppo yhtyä. Maailma tarvitsee ravistelua, kitkaa, ärsytystä. Kun opetan akateemista kirjoittamista kysyn aina: “Mikä on kiinnostavampaa, että näyttää että joku on oikeassa tai että näyttää että joku on väärässä?” Se että toistamme samoja totuuksia ei vie maailmaa eteenpäin, edes kun olemme oikeassa. Mutta olemassaolevien totuuksien uhmaaminen kantaa sisällään ainakin mahdollisuuden, että voimme kehittyä ihmisinä, että voimme löytää uusia teitä.
Se että kerrot olevasi samaa mieltä jonkun kanssa – juu, meidänkin mielestä se TED:in juttu oli kiva – on ihan mukavaa, mutta se ei kerro minulle paljon sinusta. Se että kerrot ketä vihaat, kuka mielestäsi on syvältä, kuka mielestäsi puhuu paskaa, se kertoo minulle jotain, ja herättää mahdollisuuteen että tässä voisi olla oikea keskustelun paikka. Jopa silloin kun se henkilö olen minä. Joten, helpoin tapa tulla erottuvaksi bloggaajaksi: Löydä kiinnostavia vihollisia.
