Tulen puhumaan blogissani paljon sanasta ”niche”, joka Wikipedian mukaan tarkoittaa seuraavaa: ”Niche on sivistyssana, joka tarkoittaa erityisen sopivaa toiminta-aluetta, paikkaa tai lokeroa jollekin asialle, olennolle tai ihmiselle.”. Itse olisin kuvaillut sanaa tarkasti rajatuksi aihealueeksi. Kyseinen sana lausutaan vähän niinkuin niistämisen ”sniish” mutta ilman ensimmäistä ässää ja jäljelle jäänyt ässä äännetään hieman suhuässänä.
Tämä kaveri ei ole vielä löytänyt omaa nicheä. Kuva Markus Karjalaisen blogista.
Sitten asiaan
Niche on se juttu, minkä tarvitset ehdottomasti käynnistäkseen blogisi. Muutamina esimerkkeinä tämän blogin niche on blogit ja bloggaus, Markus Karjalaisen blogin niche on street-valokuvaus ja Hanna Takalan blogin ”rouhean ruokailun” reseptit. Hannalla on mielestäni erittäin selkeä kohderyhmä blogilleen: ihmiset, jotka rakastavat ruokaa ja ruoanlaittoa. Hänen bloginsa ei pelkästään herätä nälkää ja makeanhimoa vaan ohjaa myös muihin ruokaan liittyviin blogeihin. On jaloa olla pitämättä kaikkea itsellään.
Markuksen blogi taas on loistava esimerkki, miten voi blogata lähes ilman tekstiäkin. Et tarvitse kuin kaunista taidettasi näkyville ja saat lukijasi pysähtymään. Valokuvaustakin voi harrastaa monen aiheen parissa, joten ota kamera käteen ja tuota sisältöä blogiisi kuvien muodossa. Ei blogin tarvitse aina olla kuivaa tekstiä niin kuin tällä sivustolla 😉
Kannattaa lopettaa se kaikkien miellyttäminen
Joku voisi luulla, että teimme tämän tarkoituksella, mutta Juuso Palander sattui julkaisemaan tänään postauksen odotuksien rikkomisesta hieman sen jälkeen, kun aloitin kirjoittamaan tätä postausta. Bloggauksessaan hän ehdottaa ”hyppäämään pois raiteilta” ja minä kehoitan tekemään samoin. Astu pois miellyttämisen kierteestä ja suututa jotakuta, koska sillä tavalla voit olla myös rakastettu bloggaaja. On ihan varmasti olemassa ihmisiä, jotka ovat hyvin pitkälti eri mieltä Juuson elämänfilosofian kanssa. Yksi maailman suosituimmista bloggaajista kirjoittaa Zen Habits -blogissaan, että kannattaako tavoitteita kuitenkaan olla. Blogeillekin löytyy vastustajia. Isäni oli sitä mieltä, ettei kannata kertoa itsestään niin paljoa, koska varkaat tulevat ja vievät kaiken. Noh, voi olla mutta olenkin enemmän kantapään kautta oppija.
Inspiroidu viidellä tavalla
Amazonin kirjat. Tämä idea on peräisin herralta nimeltä Pat Flynn, joka kirjoittaa blogia passivisesta tulosta. Jos olet keksinyt mahdollisen oman nichesi, olkoot se vaikka kissat, niin mene Amazon.comiin ja hae kirjoja hakusanalla esimerkiksi ”cat” tai ”cats”. Katso hakutuloksissa kärkisijoille päässeiden kirjojen sisällysluettelo ja monet tarjoavat ensimmäisen kappaleenkin luettavaksi. Näin saat helposti selville, mistä asioista ihmisiä kiinnostaa kuulla ja mistä puhutaan. Kun tiedät enemmän mahdollisesta blogiaiheestasi, saatat innostua suunnattomasti, että tämä on se juttu!
Youtube maailman toiseksi suurin hakukone Googlen jälkeen. Ai miten voisit inspiroitua videoista? Youtubeen ladataan joka minuutti 24 tuntia videomateriaalia, joten voi helposti uskoa, että videoita on kuvattu aivan kaikesta. Jos pysytään samalla linjalla kuin aikaisemmin ja youtubetetaan ”cats” niin ohhoh. Ensimmäisessä videossa (19.08.2010) opetetaan kissaa tekemään tarpeensa pöntöllä. Siitähän tuli heti idea. Jos omistat kissan niin bloggaisitko esimerkiksi miten kissan voi ensinnäkin opettaa tottelemaan ja leikkaamaan itse kyntensä? Tässä kaikille kissaihmisille:
Twitter on yksi maailman suosituimmista sosiaalisen median palveluista, ja samalla yksi maailman suurimmista keskustelualustoista. Etsimällä Twitterin etusivulla olevasta hausta ”cat” voit nähdä, mitä ihmiset puhuvat kissoista ympäri maailman. Jälleen sinulla on kymmeniä ellei satoja ideoita nenäsi edessä. (Sillä aikaa, kun kirjoitin tämän kappaleen, tuli hakuun 157 uutta twiittiä aiheesta ”cat”).
Google Trends auttaa, kun haluat tietää, mitä asioita ihmiset hakevat netistä eniten. Esimerkiksi hakemalla ”kissat” Google Insightsilla huomaat, että kodittomat kissat ovat selvä ykkönen, mitä haetaan. Jos bloggaisit kodittomista kissoista, luulisitko, että blogillasi olisi lukijoita?
Keskustelu ystävän kanssa voi olla monesti jopa parempi tapa kuin käyttää Internetin rajatonta tietokantaa hyväkseen. Juttele vaikka kahden ihmisen kanssa, joista toinen on kiinnostunut kissoista ja toinen ei. Ensimmäiseltä saat varmasti ideoita, mistä kissaihmiset todella haluaisivat kuulla ja lukea. Toiselta, ennakkoluulottomalta, ystävältäsi voit saada yllättäviäkin aiheita, kuten yllä oleva pönttövideo. Kannattaa siis jutella kummankin näkökulman kanssa ja syventää ajatuksia aiheesta, jotta tiedät todella, olisiko se sinun nichesi.
Blogisi aiheen löytäminen on prosessi, joten kannattaa olla kärsivällinen. En lupaa, että löydät ylläolevilla tavoilla varmasti sen oman juttusi, vaan toivon sinun saavan ideoita, miten ideanjyvästä voi viedä eteenpäin. Bloggaus.fi syntyi pitkän kuukausien ajanjakson jälkeen, kun pallottelin mielessäni, että mikä on nicheni digitaalisessa maailmassa. Pohdin aihetta noin kerran viikossa ja lopulta alitajuntani avasi ovet ja räjäytti aiheen mieleeni klo 22.54 keskiviikko iltana. Sinun blogiaiheesi syntyminen ei tarvitse kestää yhtä kauan. Se voi tulla jo huomenna, mutta on varmaa, että joudut tekemään ajatustyötä sen eteen.
Kommentoiminen on suotavaa ja toivoisinkin sinun kertovan omasta bloggausaiheestasi. Varsinkin kaikista tyhmimmästä ja hulluimmasta ideastasi!